Lähde vesille Suomessa pisimpään toimineen kalastusoppaan ja Suomen ainoan IGFA-kapteenin kanssa! Kalastusohjelmapalvelut Happonen Ky tarjoaa ohjattuja kalastusreissuja ja kalastusaiheisia kursseja Pirkanmaan ja Keski-Suomen puhtailla, kauniilla ja kalakannoiltaan monipuolisilla kalastusvesillä. Kohteet ovat koskipaikat, järvet ja lammet. Tarjolla on esimerkiksi jigi-kalastusta, koskikalastusta, vetouistelua tai veneretkiä. Tarvittaessa toiminta-alue käsittää opastuskohteita myös muualla Suomessa. Toiminta perustuu kestävään ja valikoivaan kalastukseen.
Juha Happonen on ensimmäisiä pedagogisesti päteviä kalastusoppaita Suomessa. Yhteistyössä yhteistyökumppanien kanssa hän harrastaa iktyocare -toimintaa. Iktyocare -toiminta tarkoittaa kalastuksen avulla tehtävää toimintaa, jossa erityisryhmille tarjotaan kalastukseen- ja muuhun vesiaktiviteetteihin kohdistuvia elämyksiä. Elämykset vaikuttavat positiivisesti virkistäytymiseen ja voimaantumiseen sekä toimintakyvyn ylläpitämiseen erityisryhmille.
Kalastusohjelmapalvelut Happonen Ky toteuttaa kalastusreissut sekä kokous- ja majoituspalvelut myös isoillekin ryhmille luotettavaksi ja ammattitaitoisiksi todettujen yhteistyökumppaneiden kanssa.

