Serlachius Pääkonttori

Mäntän keskustassa toimivan Serlachius Pääkonttorin näyttelyt liittyvät Serlachiusten mesenaattitoimintaan, Mäntän historiaan sekä taiteeseen. Useat näyttelyt avautuvat kävijöille multimedioiden ja tarinoiden kautta. Myös ryhmille tarjottavissa palveluissa näkyy dramatisoitu historia ja vuorovaikutteisuus.

Uusi perusnäyttely Mesenaatit kertoo Serlachiusten toiminnasta taiteen tukijoina ja Mäntän teollisuusyhteisön kehittäjinä. Näyttelyyn liittyy myös toiminnallinen elämystila Metsän maailma, jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuiset. Museon galleriatiloissa voi aina tutustua myös vaihtuviin taidenäyttelyihin.

G. A. Serlachius Osakeyhtiön entinen pääkonttori itsessään on nähtävyys. Klassismia ja funktionalismia edustava rakennus valmistui vuonna 1934 metsäyhtiön käyntikortiksi, joka koristeltiin maineikkaiden taiteilijoiden töillä. Entinen pääkonttori siirtyi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omistukseen vuonna 2000 ja avattiin museona kolme vuotta myöhemmin. Serlachius Pääkonttori on aktiivisen kulttuurityön keskipiste.

 

Serlachius Pääkonttorin aula. Keskellä kaksi asiakasta, mies ja nainen, tutustumassa museoon. Vasemmassa reunassa Lennart Segerstrålen upeat Freskot, taustalla pääportaat.
Serlachius Pääkonttorin aulaa koristavat Lennart Segerstrålen freskot.